Mustasaari
huolissaan kielellisistä oikeuksista
Mustasaaren
kunnanhallituksen vastaus kuntarakennelain lausunnossa ottaa kantaa
kielellisten oikeuksien turvaamiseksi.
Mielestäni
tämä teksti tulisi kuulua ruotsin kielellisten oikeuksien turvaamisesta, mutta
sehän on lainvastainen eli sellaista ei voi laittaa.
Ei
suomenkielen oikeuksia tarvitse turvata, ne ovat turvattu jo perustuslaissa,
samoin kun ruotsinkielenkin oikeudet.
Yli 40
vuosikymmentä liike- ja yhdistyselämässä mukana olleena en tunnista tuota uhkaa
jota nyt niin tavattomasti pitää puolustaa. Ei ainakaan Mustasaaren eikä Vaasan
kunnassa. Pohjalainen lehti uutisoi että Mustasaari ei haluaisi
työssäkäyntialuetta kriteeriksi. Kriteeri tulisi olla KIELI. Ei ymmärrä, ei
hyvinvointia turvata kielen perusteella. Kyllä se on vielä taloudellinen
toimeliaisuus, ja sen mukanaan tuoma vauraus, joka luo mahdillisuudet.
Tällaista
olematonta reviiriajattelua on kyllä liikeellä mm. koulumaailmassa jossa
suomenkielisiin kouluihin otettiin hajurako kun ruotsinkielinen
ammattikorkeakoulu siirrettiin Runsoriin.
Tällaisen kaikkia kiemuroita tietämättömänä näkisin että tällaisena
aikana voimavarojen tuhlausta. Parhaassa tapauksessa pohjanmaan ruotsinkieliset
menettävät päättäjäpaikat ja se on mielestäni tuhon tie. Osakeyhtiö, johonka
pohjanmaan ruotsinkieliset menivät mukaan, on asetelmaltaan aika arveluttava.
Jos pääkaupunkiseutu sanelee oppilaspaikkatarpeen, varsinkin kun mennään kohti
hupenevia resursseja. ei näytä hyvältä, toivotaan kuitenkin parasta.
Tunnen osaajia
molemmilta puolin, suorittaja ja vastuutasoilla on upeita henkilöitä joita
tämä asetelma todellakin huolestuttaa. Jos olisimme olleet ”viksuja” kuten
täälläpäin sanotaan, niin yhteinen koulu olisi ollut ehdottomasti paras
vaihtoehto. Siitä olisi todellakin
syntynyt synergiaa ja vahvuutta.
No
kouluelämä on yksi sektori, yrittäjyys, joka on sydäntäni lähellä, on
toinen. Muutama vuosi sitten kovan
punnerruksen jälkeen saimme synnytettyä Rannikko-pohjanaan Yrittäjät r.y. joka
on Suomen Yrittäjien aluejärjestö. Se saatiin toimimaan erittäin hyvin jos
katsotaan tällaisen pienyrittäjän näkökulmasta. Mutta mitä on tapahtumassa.
Ruotsinkielinen yrittäjäjärjestö on eroamassa Rannikko-pohjanaan Yrittäjistä.
Taas on käsittääkseni kysymys jostain reviiriajattelusta. Kysyn vaan. ONKO TÄMÄ
PAIKALLISEN YRITTÄJÄN ETU. Tekisi mieleni sanoa että taas menee pinnat eri
laariin kuin näyttää olevan tarkoitus.
Kun
keskustelen muualla päin Vaasan alueesta, niin tuntuu että Vaasa koetaan liian
ruotsinkielisenä paikkana, lähinnä työmahdillisuuksien priorisoinnissa. Kun keskustelen ruotsinkielisellä
paikkakunnalla, Vaasa koetaan liian Suomenkielisenä paikkakuntana. Miten
ihmeessä me saadaan tuo muuri joka tuntuu menevän tuossa Koivulahden Tuovilan
ja Maalahden rajoilla murrettua. Lähes kaikki tuttavani jotka ovat
uskaltautuneet ylittämään tuon muurin, ovat todenneet että ei se nyt niin
vaikeata olekaan täällä elää. Ruotsinkelisiä oikeasti on aika vähän jotka eivät
osaa yhtään Suomenkieltä. Tässä asiassa me suomenkieliset saisimme hävetä, minä
mukaan lukien kielitaidottomuutta. Olen vain vuosien mittaan todennut, että jos
on yhteinen tahtotila, niin tämä muuri ei ole todellinen. Muutama vuosi kun
lisää kansainvälistytään, niin tuskin tätä ongelmaa enää ole.
Nyt vaan on se hetki
kun jaetaan pelimerkit, jos blokkaamme itsemme ulos tällaisen marginaaliasian
kautta, niin olen todella pahoillani.
Katsoin hiljattain dokumentin Jenkkilästä Detroitin kaupungista joka ei
ymmärtänyt aikaansa, aika pahalta näytti. Olkaamme viisaampia tehkäämme
yhteistyötä ja kaadetaan muurit vaikka se veisikin muutaman kunnanvaltuutetun,
ja puheenjohtajan kokouspalkkiot. Valoisaa kesää odotellassa.
Tapsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti