MIKSI NUORET JA TYÖTILAISUUDET EIVÄT KOHTAA?

Meillä on maailman ykkösiä peruskoululaisia. Siis siihen asti voisi olettaa että asiat on jotenkin hallinnassa. Vai onko? Peruskoulusta valmistutaan 15-16 vuotiaina.

Jonkun verran koulusysteemiä seuranneena olen pannut merkille että peruskoulun suurin osa selvittää kohtuullisesti, mutta toisenasteen koulutuksessa jo tulee selvä hajonta. Motivaatiota on hienosti – tai sitä ei ole ollenkaan. Tältä janalta löytyy nuoremme.

Mitä oleellista tapahtuu opiskelussa tässä kohtaan. Opiskelu muuttuu yhä enemmän oma-aloitteisuutta vaativaksi. Nuoret tulevat ikään jolloin moni fyysinen ominaisuus muuttuu. Odotukset lisääntyvät oman vastuun ottamisen suuntaan. Identiteetin kehittyminen haastavaa.  Auktoriteetit ärsyttävät.

Mistä johtuu että nuoremme eivät osaa tai pysty ottamaan vastuuta omasta pärjäämisestä? Koulu koetaan viihtymönä – rasitteena. Ei ymmärretä, että se valmistaa työmarkkinoiden kilpailuun. Puhutaan että työpaikat ovat lujassa, niin ne ovatkin, ja niiden täytyy olla, koska kilpailu tilauksista on kovaa.

Mitä sitten koulu, nimenomaan toisen asteen koulutus voisi tehdä. Lisäisin oppiainetta joka antaa valmiuksia elämää varten. Ei ole suurta merkitystä sillä osaatko laittaa verbit oikeisiin kohtiin lausetta, tai osaatko sijoittaa differentiaalit oikein jos sinulla ei ole elämisen taitoa työyhteisössä. Nekin ovat tärkeitä, mutta elämässä tarvitaan muitakin taitoja.

Mikä sitten voisi olla kodin rooli. Tukea (joskus?) nuorta, joka saattaa olla hankalakin. Miten se tehdään, ei varmaan ole yhtä tapaa. Vanhemmat jotka auttavat nuoriaan elämän kynnyksellä, ovat aivan ehdottoman tärkeitä lenkkejä nuoren tulevaisuuden varmistajia. Vanhemmalla on vastuu nuorista, oli elämäntilanne miten hankala hyvänsä. Aina löytyy jokin keino mennä eteenpäin. Tällä tavalla voimme välttää isoja ongelmia tulevaisuudessa. Oma keino oli olla lähellä, käytettävissä kun apua tarvitaan. Silloinkin kun olemisesta ja tukemisesta ei jaettu ”kunniakirjoja”.

Mikä sitten on työnantajan vastuu. Tänä päivänä yhä tärkeämmäksi on tullut, työyhteisön johtaminen. Ennen sanottiin sellainen työmaa kuin johtaja. Kun koskaan ei kuule palautetta, kannustavaa, korjaavaa, tai mitä muuta palautetta, ei voi paljon vaatia työyhteisön hengeltä ja viihtyvyydeltä. Sanotaan että työssä tulee viihtyä, se ei ole koko totuus, työpaikalla ollaan työssä, ja se ei ole aina viihtyisää. Tämä ei vaan onnistu, että tehdään hallinnollisia päätöksiä, eikä keskustella, sillä pilataan työyhteisö. Yrityselämä ei tule koskaan enää olemaan helposti ennustettavaa, siihen on vai sopeuduttava. Jos yritysjohtaja ei pysty ohjaamaan yritystään kannattavaksi se on tuhon tie, se vaatii monesti ikäviä päätöksiä, ne vain on tehtävä. Täytyy juosta pysyäkseen paikalla, kuten sanotaan.

Tämä edellyttää myös työntekijöiltä tilannetajua. Jos emme tätä tajua, emme tule pärjäämään tämän hyvinvointiyhteiskunnan kanssa.  Joudumme oppimaan jatkuvasti uutta, sen ymmärtäminen on poistuvan ikäluokan ollut vaikea oppia. Vieläkin löytyy henkilöitä jotka eivät ole lähettäneet sähköpostia! Niiltä jotka eivät ole työelämässä sitä ei voi enää vaatia, mutta työelämässä mukana olevien tulisi tämän tapaiset asiat osata.

 Suomessa on hitaasti muuttuvia rakenteita, mm. ammattiyhdistysliike jolla ei ole ainakaan tähän mennessä ollut viimevuosina välttämätöntä muutosvoimaa. Vastustusvoima on sitäkin pontevampi. Tässä ei ole työnantajaleiri yhtään paremmin pärjännyt. Tilannetaju on molemmissa leireissä viime vuosisadalta. Samoin työttömyystuki rakenteet, ei voisi olla mahdollista, että on tässäkin taloudellisessa tilanteessa mahdollista, olla mieluummin työttömänä, kuin ottaa työ vastaan. Työn vastaanottaminen tulisi olla ensisijainen tulonhankkimistapa, työttömyystuki on luotu väliaikaiseksi selviytymiskeinoksi. Uskon että tähän löydettävissä ratkaisu jos se vaan päätetään.

Tiedän myös että elämme vahvaa työn rakennemuutosvaihetta, teollisuudesta on kadonnut 150000 työpaikkaa, onneksi palvelualalta on löytynyt uusia työpaikkoja. Seuraamme vahvasti työttömyyttä, mielestäni samaan aikaan tulisi julkaista työllisyysluvut. Työpaikat viimevuoden tammikuulta oli 2,4 milj. työpaikat tämän vuoden tammikuulta 2,4 milj. Tämä myös on tärkeä luku. Myös työmahdollisuudet eli vapaat työpaikat on tärkeä luku viimevuonna noin 60 tuhatta tänä vuonna noin 55 tuhatta.

Tämän perusteella myös tulee mieleen onko meidän koulutuksemme oikean suuntaista. Koulut taistelevat aloituspaikoista, tämä johtuu rahasta. On erittäin tärkeätä että tehdään yhteiskuntaa ja selviä trendejä palvelevia päätöksiä, eikä siltarumpupoliittisia populistipäätöksiä.

Oikeasti kaikki on vielä meidän käsissä, jos oikeasti haluamme, niin uskon että Suomen noin 260000 yrityksestä löytyy vielä tekemistä kaikille meidän työttömille, varsinkin nuorille. Pallo on teidän käsissä. Onko meillä valmiutta ottaa hommaan kiinni, oli se mitä hommaa vain, jopa pätkätöihin. Työpaikkoja tarvitaan, se on työllistäjien käsissä, yrityksen selviytymisestä tulee huolehtia, mutta nyt ei ole ahneuden aika!!!.

Tapsa

 

 

Mustasaari huolissaan kielellisistä oikeuksista

Mustasaaren kunnanhallituksen vastaus kuntarakennelain lausunnossa ottaa kantaa kielellisten oikeuksien turvaamiseksi.

Mielestäni tämä teksti tulisi kuulua ruotsin kielellisten oikeuksien turvaamisesta, mutta sehän on lainvastainen eli sellaista ei voi laittaa.

Ei suomenkielen oikeuksia tarvitse turvata, ne ovat turvattu jo perustuslaissa, samoin kun ruotsinkielenkin oikeudet.

Yli 40 vuosikymmentä liike- ja yhdistyselämässä mukana olleena en tunnista tuota uhkaa jota nyt niin tavattomasti pitää puolustaa. Ei ainakaan Mustasaaren eikä Vaasan kunnassa. Pohjalainen lehti uutisoi että Mustasaari ei haluaisi työssäkäyntialuetta kriteeriksi. Kriteeri tulisi olla KIELI. Ei ymmärrä, ei hyvinvointia turvata kielen perusteella. Kyllä se on vielä taloudellinen toimeliaisuus, ja sen mukanaan tuoma vauraus, joka luo mahdillisuudet.  

Tällaista olematonta reviiriajattelua on kyllä liikeellä mm. koulumaailmassa jossa suomenkielisiin kouluihin otettiin hajurako kun ruotsinkielinen ammattikorkeakoulu siirrettiin Runsoriin.  Tällaisen kaikkia kiemuroita tietämättömänä näkisin että tällaisena aikana voimavarojen tuhlausta. Parhaassa tapauksessa pohjanmaan ruotsinkieliset menettävät päättäjäpaikat ja se on mielestäni tuhon tie. Osakeyhtiö, johonka pohjanmaan ruotsinkieliset menivät mukaan, on asetelmaltaan aika arveluttava. Jos pääkaupunkiseutu sanelee oppilaspaikkatarpeen, varsinkin kun mennään kohti hupenevia resursseja. ei näytä hyvältä, toivotaan kuitenkin parasta.

Tunnen osaajia molemmilta puolin, suorittaja ja vastuutasoilla on upeita henkilöitä joita tämä asetelma todellakin huolestuttaa. Jos olisimme olleet ”viksuja” kuten täälläpäin sanotaan, niin yhteinen koulu olisi ollut ehdottomasti paras vaihtoehto.  Siitä olisi todellakin syntynyt synergiaa ja vahvuutta.

No kouluelämä on yksi sektori, yrittäjyys, joka on sydäntäni lähellä, on toinen.  Muutama vuosi sitten kovan punnerruksen jälkeen saimme synnytettyä Rannikko-pohjanaan Yrittäjät r.y. joka on Suomen Yrittäjien aluejärjestö. Se saatiin toimimaan erittäin hyvin jos katsotaan tällaisen pienyrittäjän näkökulmasta. Mutta mitä on tapahtumassa. Ruotsinkielinen yrittäjäjärjestö on eroamassa Rannikko-pohjanaan Yrittäjistä. Taas on käsittääkseni kysymys jostain reviiriajattelusta. Kysyn vaan. ONKO TÄMÄ PAIKALLISEN YRITTÄJÄN ETU. Tekisi mieleni sanoa että taas menee pinnat eri laariin kuin näyttää olevan tarkoitus.

Kun keskustelen muualla päin Vaasan alueesta, niin tuntuu että Vaasa koetaan liian ruotsinkielisenä paikkana, lähinnä työmahdillisuuksien priorisoinnissa.  Kun keskustelen ruotsinkielisellä paikkakunnalla, Vaasa koetaan liian Suomenkielisenä paikkakuntana. Miten ihmeessä me saadaan tuo muuri joka tuntuu menevän tuossa Koivulahden Tuovilan ja Maalahden rajoilla murrettua. Lähes kaikki tuttavani jotka ovat uskaltautuneet ylittämään tuon muurin, ovat todenneet että ei se nyt niin vaikeata olekaan täällä elää. Ruotsinkelisiä oikeasti on aika vähän jotka eivät osaa yhtään Suomenkieltä. Tässä asiassa me suomenkieliset saisimme hävetä, minä mukaan lukien kielitaidottomuutta. Olen vain vuosien mittaan todennut, että jos on yhteinen tahtotila, niin tämä muuri ei ole todellinen. Muutama vuosi kun lisää kansainvälistytään, niin tuskin tätä ongelmaa enää ole.

Nyt vaan on se hetki kun jaetaan pelimerkit, jos blokkaamme itsemme ulos tällaisen marginaaliasian kautta, niin olen todella pahoillani.  Katsoin hiljattain dokumentin Jenkkilästä Detroitin kaupungista joka ei ymmärtänyt aikaansa, aika pahalta näytti. Olkaamme viisaampia tehkäämme yhteistyötä ja kaadetaan muurit vaikka se veisikin muutaman kunnanvaltuutetun, ja puheenjohtajan kokouspalkkiot. Valoisaa kesää odotellassa.

Tapsa

 

Johtaminen  -  osataanko sitä oikeasti?

Meille jotka 80-90 luvulla johtamisoppeja opiskelleena korostettiin erilaisten johtamistyylien oikeellisuutta seuraavalla ajatuksella, ennen oli jotain, mutta nyt tämäkin asia osataan jne.

Usein verrattiin entisaikojen ”patruuna” kulttuurin kapea-alaisuutta, näihin erilaisiin ”jotteihin” ja ”totteihin” ja japanilaisten LEAN systeemistä.

Nämä kaikki pyrki johtamaan asioita, ei niinkään ihmisiä, tai ihmiset olivat johtamisen välineitä kuten koneet ja erilaiset logistiset ratkaisut.

Tänään johtajalta odotetaan lujaa tahtoa, ennakkoluulottomuutta, muutoskykyä, empaattisuutta ja itsensä hillitsemiskykyisyyttä.

Tällaista superihmistä saakin hakea kun koulutus tähtää numeroilla ja projekteilla johtamiseen. Koulutuksen loistavia esimerkkejä ovat esim. lääkärit. Ei tarvitse montaakaan sanaa siihen suuntaan sanoa niin, tulee kymmeniä esimerkkejä, kuinka kysymyksiin ei tule vastauksia, jos vastataan, niin ei se vastaus ole ymmärrettävässä muodossa jos se yleensä on kysymykseen vastaus. En kuitenkaan halua leimata koko lääkärikuntaa koska aina joukossa on upeita henkilöitä joiden luo kaikkia asiakkaat haluaisivat mennä.

Väkisinkin tulee mieleen entisajan ”patruunat” tai ainakin osa heistä. He näkivät, on tärkeää että keskeinen voimavara työntekijä, voi hyvin. Hyvä esimerkki on Tervakosken patruuna Walden.  Hän järjesti koulut, tarhat, asunnot, vapaa-ajanvieton, terveydenhoidon työntekijöilleen jne. varmaan on muitakin esimerkkejä.

Nyt yhteiskunta järjestää nämä kaikki, silloin ihmiset olivat ylpeitä että meidän tehtaalla nämä kaikki on järjestyksessä, tiedän tämän, olen kuullut joitakin, jotka ovat eläneet tässä pienoisyhteiskunnassa mukana. Olemmeko nyt ylpeitä että meidän yhteiskunta järjestää nämä kaikki. Kun kuuntelee mitä ollaan mieltä, niin kovin on erilaiset äänen painot. Ainakin valittajat ovat kovasti äänessä. Useimmiten valitukset eivät sisällä ehdotusta miten asian tulisi olla että se olisi hyvin.

Mutta asiaan, johtaminen on vaativa laji. Johtamisestahan on tullut aika monimutkaista. Waldenin aikana päätöksenteko oli nopeaa. Johtokunnan enemmistö oli paikalla kun patruuna istui pöydän ääreen.  Tänään muutoksestahan on tullut sellainen mantra, että se vain takaisi jatkuvuuden, saneerauksesta on tullut lähes ainut työkalu, jota nämä nykypäivän huippujohtajat osaavat käyttää. Valdenin aikana tutkittiin vaihtoehtoisia menetelmiä, saatettiin joka hallitusti vaihtaa tuotannonalaakin.

Kysyn itseltäni, onko Suomi liian pieni yksikkö esim. pörssin kautta kaaosteorioiden hallittavaksi. Olisiko meillä esim. Matti Vanhasen edustaman perheyrittäjyyden kautta paremmin mahdollisuuksia pärjätä globaalissa kilpailussa, voisiko meidän tuotanto ylläpitää ketterämpää innovointia.

Parlamentaarikko Kyösti Karjula jossain tulevaisuus seminaarissa käytti termiä, ”niukkuus luo luovuutta”. Olisiko hyvä että suostuisimme pieneen niukkuuteen jos sitä kautta saisimme sen perinteisen Suomalaisen luovuuden liikenteeseen.

Mitä se sitten voisi olla. Nyt TEKES rahat noin 500 miljoonaa euroa jaetaan suurimmaksi osaksi meidän suurteollisuudelle, jolla olisi varaa itse rahoittaa tuotekehityksensä. Suurteollisuus on ketterä, kun täytyy siirtää tuotantoa halvempien tuotantokustannusten maihin. Me tarvitsemme myös suurempaa teollisuutta, en suinkaan puhu sitä vastaan. Teidän alihankintaketjun merkityksen alueellisena työllistäjänä.  Yhdessä suurteollisuuden kanssa, he kykenevät suurienkin tilausten tuottamiseen. Mutta voisiko ketteryys olla muutakin kuin laihduttamista. Olisiko viimeistään nyt aika miettiä, mitä muuta tällä voimavaralla voi tehdä kuin laittaa kilometritehtaalle. Toki se vaatisi myös toiselta puolen ketteryyttä, ainakin kun puhutaan ”saavutetuista eduista”. Joskus vaan on viisasta tyytyä vähempään ennen kuin katastrofin kautta siihen on pakko tyytyä.

Kun tarvittaisiin ketteryyttä tehdä uusia avauksia aloilla, jotka eivät ole vielä sijoittajien kohteita. Siihen useimmiten tarvitaan pk-yrittäjyyttä. Voisi jopa sanoa micro-yrittäjyyttä. Näiden yritysten johtamiseen on yksi parhaista johtamismalleista ”patruunajohtajuus” ns. edestä johtaminen. Esimerkiksi, energian hyötysuhteen tehostaminen, koulujärjestelmän tuotteistaminen, joukkoliikenteen tehostaminen, kunnallisen toiminnan tuotteistaminen, erityisesti ”kaavoitus”,  eli innovointia, muutamia esimerkkejä luetellakseni, että voisimme säilyttää työpaikat Suomessa.  

Tapsa Vieri

 

 

Hyvä tutkimus!

Luin tuossa tutkimusraportin jonka on tuottanut Pohjanmaan yrityskummi Kirsti Melin, ja toinen tutkija on Kristian Melin.
Tutkimuksen otsikko on Yrittäjyys maahanmuuttajien integroitumisen keinona Pohjanmaalla Aalto-yliopiston julkaisusarja Grossover 24/2012.
 
Pohjanmaallehan on tullut enenevässä määrin jo 1980-luvulta lähtien eri tavoin maahanmuuttajia, on pakolaisia, on turvapaikan hakijoita ja työperäisiä maahanmuuttajia.
Eräitä mielenkiintoisia huomioita tutkimus herättää. Ensinnäkin kovin paljon eroja perusväestön yrittäjyyteen ei juuri ole, ehkä hivenen korostuu pidemmät työpäivät joka on edellytyksenä että yritys menestyy. Mutta samankaltaisia vaikeuksia suunnilleen samalla lailla asemoituna on molemmissa ryhmissä. Viranomaisyhteistyö on osalle yrittäjiä vaikeata mutta taas toisille se ei tuota minkäänlaista vaikeutta.

Yksi merkittävä asia tuli esiin mm. kielitaidon osalta. Ruotsinkielisiin kuntiin asemoituneita ja sen mukaan ruotsinkielen oppineita henkilöitä kohtasi yrityselämässä kielitaito vaikeus, kun he halusivat laajentaa yritystoimintaa tuli ongelmaksi suomenkielen osaamattomuus. Tämä mielestäni on astetta haasteellisempaa vaikeutta, kun syntyperäisten suomenruotsalaisten yritystoiminnan laajentaminen, suomenkieliselle alueelle. Kantaväestön kynnys ei ole kovin merkittävä ylitettäväksi kun puhutaan yritystoiminnasta, politiikassa asia onkin toisenlainen.
 
Toinen merkittävä asia joka tuli tutkimuksessa esiin oli että integroituminen yhteiskuntaan itsenäisenä ja omavaraisena veroja maksavana yhtiönä/henkilöinä oli yllättävän nopeaa, jopa kolmessa vuodessa ollaan omillaan toimeen tulevia. Tässä tapauksessa tutkimustulos antaa erilaisen kuvan, kuin julkisuudessa usein väitetty, yhteiskunnan varoilla elävistä henkilöistä.
Tämä on mielestäni erittäin merkittävä asia, joka ei juuri tule tiedotusvälineissä esille, toivoisinkin, että tämä tutkimus nostettaisiin julkisuuteen, se selventäisi paljon maahanmuuttajan asemaa yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä.
 
Maahanmuuttajat ovat ikärakenteeltaan sopiva, kun ajattelee yrittäjyyden haasteeseen vastaamista, tutkimuksen mukaan noin 70% aloittaneista menestyi suhteellisen hyvin. Vain marginaali koki yrittäjyyden raskaaksi, joskin sielläkin yrittäjyyden turvaama työpaikka oli tärkeä.
 
Tässä on ihan mainio mahdollisuus suomen yrittäjyyden kehittämiseen kansainväliseen suuntaan verkostot ovat sisäsyntyisiä, niiden hyödyntämiseen varmaan täytyy kehittää koulutusmenetelmiä. Hieno tutkimus.
 
Tapsa Vieri