Tuotekehityspanoksista
ajatuksia
17.03.2013
Nyt
on talouden leikkauslistojen julkistamisen paikka. Tällä viikolla.
Mistä
tulisi leikata. Opetuksesta, useimmat sanoo, ei missään tapauksessa, siinähän
on meidän tulevaisuus. Terveydenhuollosta, no ei nyt siitä ainakaan, jätetäänkö
vanhukset ja lapset hoitamatta. Sosiaalimenoista, no se on
hyvinvointiyhteiskunnan murentamista. Byrokratiasta, jo sehän on selvää siitä
voi leikata. Mistä muusta, no tietenkin yritystuista, nehän on aivan turhia.
Mietitään
vähän byrokratiaa. Tämä sana kuvaa sitä verkostoa jolla asiat saadaan
hoidettua. Eli byrokratia on menetelmiä ja tapoja sekä ihmisiä, jotka hoitavat
meidän asioita. Otetaan esimerkiksi passi. Sen hoitaa polisiibyrokratia. Passin
saa parhaassa tapauksessa jopa samana päivänä. Vähennettäisiinkö byrokratiaa,
että sen saisi esim. kuukaudessa. Joutaahan kaikki nyt odottamaan kuukauden
passia?
Toinen
esimerkki voisi olla Kulttuurista, tai urheilusta. Leikataan sieltä
byrokratiaa. Mitenkä ne kymmenet tuhannet jotka harrastaa näitä suhtautuisi
siihen että esityksiä olisi vain kerran kuukaudessa, tai olisi määrävuodet kuin
tukia saisi palloilu tai yleisurheilu. Eli se tarkoitta aina, että sellainen
asia jota olemme pitäneet itsestään selvänä, ei toimikaan kuin ennen.
Samoin
yritystuet, jos otetaan esimerkiksi kehittämistukia pois, niin usein sellaiset
pellepelottomat jotka keksivät juttuja ei saisikaan keksintöjään edelleen
kehittämisen kohteeksi. Inhottava tässä kehitystyössä on se, ettei koskaan
tiedä tuleeko tästä tuotteesta se menestystuote. Kaikkihan mielellään tekisi
sellaisia, mutta se ei vaan toimi niin. Voi olla että kolmas tai kymmenes
kehitysversio on toimiva, se tarvitsee tukea joka on tällaisen yhteiskunnan
kannalta äärettömän tärkeää. Emme pärjää enää bulkkituotteissa, nyt täytyy
luoda uutta uudenlaista ajattelua, se vaatii panostusta. Panostuksen hedelmiä
nauttii myös yhteiskunta jolla tuotetaan välttämättömiä palveluita, eli silloin
on tärkeää että yhteiskunta panostaa tukien muodossa myös tälle alueelle. Onko
tällä alueella byrokratiaa, no se onkin jo toisen jutun aihe.
On
tärkeää muistaa ja ymmärtää, että se työ tai toimi, jota tänään hoidat, ei
hoidukaan enää kymmenen vuoden kuluttua niin, jopa kokonaiset toimialat
katoavat, hyvä esimerkki on graafinen teollisuus, vain noin 20% toiminnasta on
suunnilleen samanlaista kuin 20 vuotta sitten, kokonaiset ammattikunnat ovat
kadonneet. Muutos on ainut varma asia tulevaisuudessa, sille on pakko panostaa.
Tapsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti